Alkuviikon mietteitä ja uutuuksia
Huh.. en meinannutkaan päästä sisään kun en muistanut edes OMAA KÄYTTISTÄ, eli taas jäi viime tippaan tämäkin päivitys.
Uusi viikko pyörähti taas käyntiin, ja mitä enemmän illat pitenee ja kylmenee, sitä helpommaksi tämä dieetti muuttuu. Miksi? Koska siitä tietää, että kohta päästään syömään ja "siemailemaan punaviiniä." Heh heh... Tämä kun on ohi, niin meikäpoika naulaa muutamaksi vuodeksi trunksit salin seinälle ja alkaa nauttia elämästä. Totta kai reeni jatkuu kuten ennenkin, mutta viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut dieetillä niin kauan, etten tämän jälkeen halua miettiä vähään aikaan koska menen jääkaapille.
Silti olen ollut monasti ihmeissäni tämänvuotisen dieettini kanssa. Syön melkein mitä sattuu, mutta paino vaan putoaa ja ukko kiristyy. No, ei se toisaalta minua ole haitannut :) paitsi tänään pysähdyin pohdiskelemaan, että olenko vuoden aikana tehnyt "miinuslihaa"? Eli olenko harjoitellut vuoden omasta mielestäni suhteellisen hyvin , kun itseasiassa harjoittelustani ei ole ollut muuta hyötyä kun että olen menettänyt lihasmassaa. Harva jätkä pystyy menemään alaspäin vuodessa (Hyvä Thouni...).
No, toisaalta... ehkä viime vuoden dieetti on kropalla niin hyvässä muistissa, että se on tällä kerralla helpompaa ja vaivattomampaa, eikä "kovaa" rasvaa ole ehtinyt niin paljoa vuodessa kertyä. Aloitinhan dieetin viime vuonna jo tammikuussa ja Turussa huomasin jättäneeni 25 kiloa ihraa pitkin Orimattilaa... En tiedä, ne vaan unohtuivat sinne. Anyway, life is good kun ei tarvitse huolehtia, että ehtiikö sitä kuntoon.
Kävin taas salilla aamujumpalla. Helkkarin suuri merkitys on tässäkin treenikaverilla. Jos Pete (Salmela ,SM 1. sija voimanosto 2006, -82, 5kg ) ei kävisi kanssani aamujumpalla tekisin sen kotona kuten aiemminkin. Nyt on paljon mukavampi tehdä aerobista salilla ja vaihtaa samalla kuulumisia kun on joku, jolla on sama päämäärä.
On naurettavaa miten joillain tahoilla vallitsee sellainen kyräilyilmapiiri kun kilpailut lähestyy. Jos kaksi kundia kilpailee samassa sarjassa, ei sen takia kannata hyvää kaveria dissata tai unohtaa, kuten jotkut tekevät. Meillä on hyvä ilmapiiri kimpassa, kannustetaan toisiamme ja tietysti jaetaan neuvoja sen suhteen mitä tiedetään.
Iltasella otettiin vähän kinttuja, tai noita tikkuja, missä pitäisi olla hirvittävät sviipit. Joillain on. Mä olen nähnyt.
Jalkakyykkyä, Hack-kyykkyä ja askelkyykkyä etureisille. Takareisille otin vielä suorin jaloin maastavetoa kunnes takki tyhjeni.
Webbisivut uudistuvat
Uudet Th Fitnessin webbisivut etenevät hyvää vauhtia ja goddammit, niistä tulee NIIN mageen näköiset kun saadaan ne auki!! Ainakin minun mielestä...
Teemu(webbimaestro) on tehny tosi hyvää duunia ja ahkerasti! Kiitos Teemu!! (On kai se nyt välillä sentään kironnut minua mielessään kun vaatimuksia sataa koko ajan :))
Kauppaan tulee kunnon valikot ja ostoskorit ja asiakkaat pääsevät sielläkin esittämään toivomuksiaan.. Myös videosektio tulee sinne, jota aion päivitellä aina kun joku iso poika vierailee täällä päin, tai tyttö, ihan miten vaan.
Ainahan webbisivuihin jää heiman lapsuksia joita ei huomaa, mutta pikkuhiljaa ne entrataan tykkikuntoon.
Perjantaina otan ainakin kameran mukaan kun menen Mayorsille tapaamaan Coachia. Saas nähdä.. ampuuko vai silittää päätä? Vähäx jänskättää...
Kamera pitää ehd. ottaa mukaan, jos törmäisi vaikka mahdollisiin syksyn kisailijoihin.. Tsekatkaa TH Fitnessin saitilta uutuusklipit, jos saadaan uudet sivut aukaistua siihen mennessä.
Viikon lätty
Meinasin unohtaa, mutta onneksi muistin! Eli tänäänhän on maanantai ja viikon albumin vuoro.
Tällä viikolla kunnian saa "one of my all time favourite" orkesteri Black Label Society albumillaan "The Blessed Hellride." Siinä sitten on kaunista kitaran murinaa...
Palataan taas...
Stay strong,
Tony

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home